TRAUMAT EIVÄT OLE VAIN YKSILÖN ONGELMA 

Kuka olen? Mistä tulen? Minne olen menossa? Näiden kysymyksien äärellä olen viime aikoina ollut. Varmaan monenkin asian summana mussa on alkanut tapahtumaan isoja muutoksia. Ehkä sitä voisi sanoa myös jonkinlaiseksi henkiseksi heräämiseksi. Sitä alkaa näkemään asioita ihan eri silmin, kuin myös itsensä ja toiset ihmiset. Samalla musta on alkanut tuntumaan ihan todella pahalta kaikki viha, väkivaltaisuus, kaltoinkohtelu ja vääryydet. Itsenäisyyspäivänä katsomani Tuntemattoman sotilaan uusi versio herätti monenlaisia tunteita. Miten itsestäänselvyytenä pidämmekään asioita emmekä osaa arvostaa sitä meillä on. Samalla itseni saa pohjattoman surulliseksi se itsekkyys ja viha, jonka vuoksi syntyy sotia, ihmisiä kuolee ja traumatisoituu. Miksemme voisi elää sovussa rakastaen toisiamme? 

Olen myös suuren osan elämästäni ollut jotain muuta kuin mitä todellisuudessa olen.  Matka itseen ja omaan voimaan on nostanut pintaan paljon omaa kipua, jota on ollut suoraan sanottuna helvetillistä kohdata ja läpielää. Haluan sen kuitenkin tehdä, koska huomaan sen myötä tulevani miellyttävämmäksi ja rakastavammaksi ihmiseksi, kun en pura ja heijasta omaa pahaa oloani muihin ihmisiin. Tunnen samalla syyllisyyttä ja häpeää kaikesta siitä miten olen toiminut ja kohdellut muita. Yritän kuitenkin olla armollinen itselleni, mitä muutakaan olisin aiemmin osannut. Henkinen kasvu ja itsetuntemus ei ole tapahtunut vain itseni kanssa omassa mielessä ja kehossa, vaan siihen on tarvittu lukuisia ihmisiä ja kohtaamisia, joiden kautta olen saanut peilejä itselleni ja saanut korjaavia kokemuksia. Tarvitsemme toisia ihmisiä eheytyäksemme ja palauttaaksemme turvallisuuden tunteemme.

Aloin lukemaan kirjaa Rajaton. Siinä kirjoitetaan omien unelmien ja oman elämän tarkoituksen selkiyttämisestä. Kaiken kokemani jälkeen mietin, voisiko oma unelmani ja tarkoitukseni täällä maailmassa olla tehdä omalta osaltani maailmasta edes vähän parempi paikka. Työskentelemällä itseni ja omien traumojeni kanssa voin välttää niiden jatkumisen sekä omien kokemusteni kautta auttaa muita ja sitä kautta myös vaikuttaa heidän ylisukupolvisten traumojen jatkumisen katkaisemiseen. 

Kuitenkin jokainen pohjimmiltaan tarvitsee ja kaipaa rakkautta ja turvallisuutta. Miten pienissä asioissa rakkaus ja turvallisuus asukaan. Molempiin tarvitsemme toisia. Olemme laumaeläimiä ja tarvitsemme toisia ajattelimmepa asiasta mitä hyvänsä. Ajatellaanpa vaikka Talvi- ja Jatkosotaa, jossa niin nuoremmat kuin vanhemmat traumatisoituivat todella pahasti kokemansa pelon vuoksi ja miten se vaikuttaa edelleen tänä päivänä niin monen meidän elämään ylisukupolvisten traumojen jatkumona. Ei silloin ollut traumaterapiaa tmv. Silloin sodassa olleet palasivat arkeen, kuka siihen ylipäätään kykeni ja sotatraumat painuivat syvälle sisimpään vaikuttaen heidän kehoonsa, mieleensä ja ihmissuhteisiinsa jatkuen aina tähän päivään asti. 

Tarvitsemme ihmisiä, jotka uskaltavat turvassa ja rakkaudessa kohdata itsensä ja kipunsa katkaistakseen traumojen vaikutusten jatkumisen. Tarvitsemme ihmisiä, jotka mahdollistavat turvan ja rakkauden kokemisen. Tarvitsemme inhimillisyyttä ja välittämistä. Jokaikinen meistä voi olla osa suurempaa tehden tästä maailmasta ja tulevaisuudesta paremman. Jokainen voi halutessaan ruokkia rakkautta, koska vihan ruokkimisesta ei seuraa mitään hyvää. 

Vastaa