OTA KIINNI JOS SAAT – AJATUKSIA PERIKSIANTAMISESTA JA ITSENSÄ KOHTAAMISESTA

Juoksen, juoksen ja juoksen vielä kovemmin -ainakin yritän, mutta en pääse pakoon sitä miltä pakoon yritän juosta. En pääse pakoon omaa itseäni, omia tunteitani ja omaa menneisyyttäni. Ensimmäinen pakkopysähdys oli 2011, kun jouduin lähes viikoksi totaaliseen vuodelepoon aivojen laskimoihin tulleen  veritulpan vuoksi. En saanut nousta ylös, en tehdä yhtään mitään. Minun piti maata sängyssä pääpuoli lievästi koholla. Kääntyminen kyljeltä toiselle oli minun liikuntani ja vapauteni liikkua sillä hetkellä. Lähes ammattimaiselle pakenemiselle ja suorittamiselle tottuneelle se oli täyttä helvettiä. En päässyt pakoon, en vaikka kuinka olisin halunnut. Olin täysin toisten arvoilla ja jouduin ottamaan apua vastaan, mikä oli reippaalle, itsenäiselle ja vahvalle naiselle täyttä tuskaa ja häpeää.

Olen oppinut paljon ja tunnen itseni nykyään paremmin, osaan rauhoittua ja olla itselleni armollinen. Olen viikonlopun ollut järjettömän flunssan otteessa ja jouduin taas pysähtymään. Jäin pohtimaan miksi sairastuin flunssaan juuri nyt ja oivalsin, etten ole riittävästi pysähtynyt ja rauhoittunut enkä ole rehellisesti kuunnellut itseäni. Nykyään osaan kuitenkin paljon paremmin ja aiemmin havahtua kehoni viesteihin levon tarpeesta. Mulla on pitkään ollut joku vaikea tunne ihan pinnalla, mutta sitä on ollut todella vaikeaa kohdata. Vaikka olo on flunssan pakottamasta levosta johtuen ollut ajoittain hieman ahdistunut tajusin minussa tapahtuneen aivan valtavaa muutosta. Ennen ollessani kipeä surkuttelin alati sitä miksi tulin kipeäksi, kun olisi niin paljon tekemistä. Nyt hyväksyn sen, että olen kipeä ja teen sen minkä voin itseni auttamiseksi. On ollut myös ihanaa olla perheen kanssa yhdessä kotona tekemättä yhtään mitään. Huomasin myös, ettei minun todellakaan tarvitse enää samalla tavalla juosta itseäni pakoon, vaan pystyn paremmin kohtaamaan pintaan nousevat asiat mikä eilen purkautuikin itkuna ulos. Ja mikä itselleni ehkä suurin saavutus on huomata voivani paremmin ottaa apua vastaan. Sanoin miehelleni, että ihanaa kun huolehdit musta ja autat, johon hän vastasi ”Ehkä sä oot nyt antanut mun huolehtia susta”. On vaan niin hemmetin vaikeaa olla heikko. On välillä tuskallista kohdata itsessä niitä puolia, jotka eivät ole omassa mielessä hyväksyttyjä tai joille ei ole tilaa. Edellispäivänä, kun minua kolotti joka paikkaan ja olo oli aika paska, halasin itseäni ja sanoin itsenneni hyväksyväni itseni juuri tällaisena kuin nyt ole – Olo helpotti <3. 

Vanhat varjot ja möröt aina välillä nostavat päätään, mutta itse ajattelen, että ne kerroksittain tulevat uudelleen ja uudelleen estradille kohdattaviksi, työstettäviksi ja irtipäästettäviksi. Vaikka flunssa oli taas itselleeni muistutus siitä mitä olen unohtanut en tällä kertaa soimannut itseäni ankarista siitä miten huono ja tyhmä olen ollut, vaan olenkin myötätuntoisen rakkaudellinen itseäni kohtaan hyväksyen itseni ja tämän hetken juuri sellaisena kuin se on. Joten kiitos tästä flunssasta, sen opetusista ja siitä miten se teki näkyväksi kaiken sen missä olen mennyt eteenpäin. 

 

Kuvat 0n Hehkuva Minä-kurssilta, jossa sain tuoda näkyväksi niitä puoli itsestäni, joille en ole kokenut olevan tilaa ja joita olen yrittänyt piilottaa. Monelle viha, pelko, suru ja herkkyys ovat “kiellettyjä” tunteita ja minäkokemuksia, kun taas ilo, reippaus ja ahkeruus ovat sallittuja. Emme voi olla kokonaisia, jos emme voi näyttää kaikkia puolia itsestämme ja tuntea kaikkia tunteitamme. Kiitos Iina Laineelle, joka antoi myötätuntoista tilaa ja näki minut -Juuri sellaisena kuin olen <3 

 

Koskaan ei ole valmis, vaan elämä on ikuinen matka. Ei kannata odottaa sitä päivää, kun kaikki on käsitelty ja on valmis, vaan kannattaa nauttia elämästä tässä ja nyt juuri sellaisena kuin se on. Itseäni on auttanut ajatus, että en halua kuolinvuoteellani tai läheiseni taikka koirani kuoltua miettiä, että olisi pitänyt. Muutos on ollut helpompaa, kun on oivaltanut mikä on itselle oikeasti tärkeää ja on uskaltanut kohdata itsensä sekä omat tunteensa. Periksiantaminen ei ole luovuttamista, vaan pakenemisesta irtipäästämistä. 

Vastaa