Vilkaisu menneeseen, suunta tulevaan

Vuosi vaihtuu ja monella saattaa olla mielessä uusi vuosi ja siihen liittyvät muutokset sekä lupaukset. On hyvä suunnata katse kohti tulevaa, mutta joskus on hyvä myös vilkaista taaksepäin, mitä mennyt vuosi toi tullessaan ja mitä siitä voisi oppia. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta siitä voi oppia. Mennyt on meissä aina ja ikuisesti, mutta voimme vaikuttaa siihen miten se meihin vaikuttaa.

Itselleni kulunut vuosi on monin tavoin ollut raskas, antoisa ja käänteentekevä. Kevät meni uusia toimitiloja metsästäen ja elokuussa muutin uusiin ihaniin tiloihin, jossa olen viihtynyt todella hyvin eikä asiakkaatkaan ilmeisesti ole kovin pahoillaan olleet 🙂 Uusissa tiloissa on ollut tilaa olla ja hengittää. Kuluneen vuoden aikana olen myös kohdannut itseni syvemmin kuin koskaan ennen. Se ei todellakaan ole aina ollut mukavaa, mutta se on kannattanut.

Vaikka välillä tuntuu, että mikään ei onnistu eikä elämästä tule mitään niin onneksi on hetkiä, kun asiat pystyy näkemään toisestakin näkökulmasta. Ilman vuonna 2011 sairastettua aivojen laskimotukosta ja siitä seurannutta psyykkistä romahdusta en olisi varmaankaan joutunut kohtaamaan itseäni, en tekisi työtä jota nyt teen enkä olisi se joka nyt olen. Vaikka sairaus muutti omaa elämääni todella radikaalilla tavalla en antaisi kokemusta pois mistään hinnasta. Päinvastoin, olen siitä todella kiitollinen. Se pakotti pysähtymään ja kohtamaan kaiken sen mitä olin paennut.

Sairaus pakotti minut terapiaan, koska psyykkinen vointini romahti. Siellä sain kosketuksen omaan kehooni hengityksen kautta, minkä seurauksena kiinnostuin kehon ja mielen yhteydestä ja päädyin psykofyysisen fysioterapian erikoistumisopintoihin. Olen nuoresta asti kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, mutta tukos kuitenkin oli niin traumaattinen kokemus, että sen jälkeen oireilin hyvin voimakkaasti kehollisesti ja henkisesti. Sairaala maailmassa kehoani ja sairauttani hoidettiin paremmin kuin hyvin, mutta rikkoutunutta mieltäni ei huomannut eikä hoitanut kukaan.

En siis ilman omaa sairastumistani olisi se joka nyt olen enkä tekisi sitä työtä mitä nyt teen. Rakastan työtäni yli kaiken ja olen kiitollinen jokaisesta kohtaamastani ihmisestä. Jokainen asiakas on opettanut minulle jotain niin ammatillisesti kuin minusta itsestäni. Ilman tätä työtä en olisi jatkanut tutustumistani itseeni sekä omaan kehomieleeni. Psykofyysisen fysioterapian erikoistumisopinnoissa opimme, että toista ei voi ohjata pidemmälle kuin missä itse on. Työni motivoikin minua työskentelemään itseni kanssa jatkuvasti, jotta voisin siten ymmärtää ja auttaa asiakkaitani ja itseäni paremmin. Olen joutunut viimeisen vuoden aikana kohtaamaan avuttomuutta, riittämättömyyttä, keskeneräisyyttä ja olen itkenyt enemmän kuin koskaan ennen.

Moni asiakas tuntuu kamppailevan oman riittämättömyyden ja häpeän kanssa. Ja niin kamppailen myös minä. Kukaan meistä ei ole rikkinäinen tahallaan, vaan siihen on omat syynsä. Minä olen pelännyt todella paljon, että mitä tapahtuu, jos joku tietäisi miten rikki olen ollut ja olen edelleen. Onko se kuitenkaan tehnyt minusta yhtään huonompaa ihmistä ja fysioterapeuttia? Niin olen kuvitellut, ikävä kyllä. Olen keskustellut asiakkaiden kanssa siitä miten olo helpottuisi jo siitä, että uskaltaisi tulla näkyväksi juuri niin heikkona ja rikkinäisenä kuin on ilman, että tarvitsisi esittää muuta kuin mitä on.

Toivonkin, että jokainen joka tekee jotain lupauksia ensi vuodelle tekisi ne itsensä vuoksi eikä sen vuoksi, että pitää olla jotain muuta kuin mitä on. Entä jos uuden vuoden lupaus voisi olla rakastaa itseään enemmän ja hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on? Olen huomannut, että hyväksymällä oman varjopuolen tulee muutos kuin kaupanpäällisenä. Ainakin itse olen voinut huonosti, kun olen yrtittänyt tehdä päätöksiä ja muutoksia, vain sen vuoksi, että olisin parempi ja hyväksytympi hyväksymättä itseäni ensin sellaisena kuin juuri sillä hetkellä olen. Ainakin itselleni pelko siitä, mitä muut ajattelevat on ollut todella valtava. Sitä mukaa kun olen opetellut rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen, hyväksynnän tarve ulkopuolelta on vähentynyt. Vuosi sitten en olisi uskaltanut tulla näin näkyväksi oman rikkinäisyyteni kanssa.

Haluan omalta osaltani olla avoin ja ihminen ihmiselle enkä esittää jotain muuta kuin mitä olen. Olemme kaikki haavoittuvia, inhimillisiä olentoja. Kenen tahansa mieli voi rikkoutua ja haavoittua eikä se ole vika tai huonommuutta, vaan normaaliutta.

Toivon voivani olla parempi ystävä, puoliso, sisko, koiranomistaja ja fysioterapeutti olemalla enemmän oma itseni ja hyväksymään menneisyyteni vaikutukset omaan itseeni. En voi muuttaa eilistä, mutta voin vaikuttaa siihen millaisia valintoja teen tänään ja huomenna.

  Ilman tätä rakasta karvakaveri en olisi jaksanut. Se on pysynyt vierelläni kaikesta huolimatta ja hyväksynyt minut aina    pyyteettömästi juuri sellaisena kuin olen. Se ei ole mitätöinyt, väheksynyt eikä suuttunut. Se on ollut läsnä, lohduttanut ja saanut ylös sohvalta. Kiitos tälle rakkaudelle, joka on myös monia asiakkaitani ilahduttanut pyyteettömyydellään ja aitoudellaan <3 

Hyvää alkavaa vuotta 2018 kaikille.  Tehdään siitä yhdessä parempi, mutta ennen kaikkea oman itsemme vuoksi <3 

 

Vastaa