Kehotietoisuus apuna kipujen hoidossa

Aina kaikki ei mene niinkuin Strömsössä ja pitää valita mihin voimavaransa käyttää. Mutta, nyt vihdoin ja viimein kirjoittelen kehotietoisuudesta liittyen omaan kuntoutumiseeni, josta lupasin kertoa.

Mulla alkoi tuki- ja liikuntaelin vaiva kierre 2002, kun mulla todettiin välilevyn pullistuma, joka sai nilkan läpsymään ja esti muo juoksemasta sekä vaikeutti reippaammin ja pidemmän matkan kävelyä. Siitä sitten alkoi vaiva kierre. Sen jälkeen on tähystetty polvi (jota en todellakaan tänä päivänä antaisi tähystää) sekä todettiin lonkassa rustorenkaan repeämä, joka oireili kipuiluna nivusessa ja rajoitti miellekkäiden asioiden tekemistä. Lisäksi selkä on vaivannut enempi vähempi vuodesta 2002.

No, kyllähän minä kävin fysioterapiassa, useammankin kerran. Kivut vaan jatkui. Olisin halunnut juosta, mutta sekä polvi että lonkka ei todellakaan tykänneet ajatuksesta. Tein kyllä annettuja harjoitteita, mutta en kokenut niistä merkittävää hyötyä. Lisäksi kohtasin tunteen, että minua ei ihan aina kuunneltu. Ilmaistessani mikä minua haittaa niin se saatettiin ohittaa olankohautuksella. Lisäksi minulle sanottiin, etten tule koskaan pystymään juoksemaan, ainakaan pidempiä matkoja, rustorenkaan repeämän vuoksi. Kipujen jatkumiseen vaikutti moni asia. En mm. tuntenut kovinkaan hyvin omaa kehoani, oikeat lihakset eivät aktivoituneet, suoritin ja menin enkä pysähtynyt kuuntelemaan mitä omassa kehossani tapahtuu ja lisäksi olin omaksunut ajatuksen, että kipu määrittää mitä pystyn ja mitä en pysty.

Tänä päivänä pystyn tekemään hyvinkin paljon asioita, joita ennen tehdessäni tuli useimmiten kipua tai en pystynyt tekemään ollenkaan. Pisimmillään olen juossut vajaa 10km:n lenkin, ilman selän, lonkan tai polven kipua. Tuntemuksia tulee edelleen välillä, mutta ne ovat mulle enemmänkin viestejä kuin esteitä. Juostessa keskityn siihen mitä omassa kehossa tapahtuu ja pyrin korjaamaan asioita juostessa, jolloin ne pikkuhiljaa automatisoituvat.

No, mikä muo on sitten auttanut. Vuonna 2012 sairastuttuani vakavasti jouduin pysähtymään ja kuuntelemaan itseäni, ehkä ensimmäistä kertaa koskaan. Kun aloin tiedostamaan ja tuntemaan mitä omassa kehossani tapahtuu, opin pysähtymään ja rauhoittumaan ja tunnistamaan omat rajani alkoi tapahtua. Jostain syystä en luopunut ajatuksesta, että tulen vielä juoksemaan. Aloittaessani pystyin juoksemaan vajaa puolet 1,5 km:n pururadan matkasta, mutta en antanut periksi. Tuntiessani kipua aloin ihmettelemään mitä kehossani tapahtuu ja mitä kivuliaalla puolella tapahtuu eri tavalla kuin toisella. Lisäksi kunnioitin kipua enkä painanut menemään hammasta yhteen purren. Pikkuhiljaa aloin löytämään yhteyttä nukuksissa olleisiin lihaksiin, käyttämään kehoani oikealla tavalla ja tunnistamaan ylipäätään mitä omassa kehossani
tapahtuu. Se on vaatinut sen, että pysähdyn useamman kerran päivässä kuuntelemaan missä asennossa olen ja miten teen asioita. Ainakaan omalla kohdallani ei ollut hyötyä yksittäisten harjoitteiden tekemisestä, vaan vaikuttavuus tuli siitä, että aloin kiinnittämään huomiota asioihin pitkin päivää arjessa ja muuttamaan asioita.

                                                   Tästä vauhdin hurmasta olen saanut itsekin alkaa nauttimaan viime aikoina.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta en viitsi hengästyttää pitkillä teksteillä. Toivottavasti tää motivoi suo kiinnostumaan omasta kehosta ja etsimään lääkkeettömiä ja ei-operatiivisia (leikkauksellisia) keinoja kuntouttaa itseäsi. Kun omaa kehoaan ja itseään alkaa tuntemaan paremmin alkaa itse oivaltamaan ja huomaamaan asioita ja voi auttaa itse itseään. Miten siistiä onkaan huomata, että voikin itse vaikuttaa asioihin sen sijaan, että kipu määrittäisi mitä pystyt ja mitä et.

Meillä on vain yksi keho, joten siitä kannattaa pitää huolta. Rakasta itseäsi ja keho kiittää. <3

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Pirkko Ekholm

    Heissan, Maria!
    Ensinnäkin haluan vieläkin sanoa, miten hirmuisen onnellinen olen löydettyäni polun luoksesi tiistai-iltoihin! Koskaan en ole osannut ajatella ja mieltää omaa kehoani sillä tavoin, kuin Sinä rauhallisesti ohjaten opastat kohta kohdalta käymään koko kroppaa läpi. Pysähtyen ja viipyillen mieltämään se tunne, minkä kukin kohta kehossa viestittää.
    Lisäksi hiljainen, kaunis, rauhallinen musiikki taustalla luo minuun aivan käsittämättömän levollisuuden tilan. Melkeinpä pyhän, josta haluaisin pitää niin lujasti kiinni, ettei se vaan arjen tiimellyksessä häviä minnekään….

    1. admin

      Kiitos, kiitos, kiitos <3 Ihanaa, että olet tullut mukaan <3

Vastaa