“Hyvä minä ???”

Josko vihdoin ja viimein saisin kirjoitettua mielensisäisestä puheesta ja omista kokemuksistani. Mietin aiemmin, etten vain ole saanut aikaiseksi, mutta ehkä muutenkaan aika ei ole ollut vielä kypsä asiasta kirjoittamiseen. Kuten psykofyysisen fysioterapia niin myös oma prosessi perustuu kokemuksellisuuteen ja aikaan. Jotta jotain voi opettaa tai siitä voisi kirjoittaa tulee asiasta olla jotain omakohtaista kokemusta.

Viime blogissa heitin haasteen joka päivä sanoa peilin edessä ääneen yhden positiivisen asian itsestään ja toistamaan sitä kolme kertaa. Oli mielenkiintoista huomata omaa mielensisäistä puhettani liittyen omaan prosessiin. En aivan joka päivä jaksanut mennä peilin eteen seisomaan ja kehumaan itseäni, jolloin mieleni soimasi minua siitä, miten huono ja laiska olen, kun minulta jäi päiviä välistä. Huomasin siis suorittavani tätäkin asiaa, kuten olen suorittanut monia muitakin asioita elämässäni. Suorittaminen kumpuaa omasta mielestäni, joka sanoo etten ole riittävä ja minun pitäisi aina vain enemmän ja enemmän, jotta kelpaisin. Siinä sitten yritinkin löytää sitä enkeliä pirun tilalle, joka sanoo ”Ei haittaa, vähempikin riittää ja olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet”.

Huomasin aluksi olevan yllättävän vaikeaa keksiä jotain positiivista itsestään. Nimenomaan keksiä, sillä aluksi se ei tuntunut lainkaan luontevalta. Aluksi seisoessani peilin edessä puhumassa itselleni kannustavia ja positiivisia asioita huomasin todella valtavaa vastustusta. Piru pääni sisällä kyseenalaisti aivan jokaisen asian mitä sanoin. Niin vahvassa negatiivinen kuva itsestäni oli. En kuitenkaan lannistunut, vaan muistutin itseäni ajatusten olevan vain ajatuksia. Ehkä viikon kuluttua jopa hieman uskoin mitä itselleni peilin edessä sanoin, kunnes taas nousi vastustus ja koko homma tuntui ihan typerältä. Joskus oli jopa vaikeaa saada sanottua asiat ääneen. Tuntui, että sanat jäävät kurkkuun kuin olisin unohtanut miten puhua.

dsc_0766

Tältä minusta tuntui ennen todella usein. Häpesin itseäni ja halusin vain suojautua pelätessäni omaa riittämättömyyttäni ja uskoessani olevani huono ja viallinen. 

Olen ymmärtänyt miten kauan muutos voi viedä ja miten paljon toistoja tarvitaan. Kun tietyt käsitykset ja uskomukset ovat tarpeeksi tiukassa tuntuu välillä lähes mahdottomalta ajatella toisin, kuin mihin on tottunut. Ensimmäinen askel muutokseen on etäisyyden saaminen omiin ajatuksiin. Etäisyys syntyy, kun alkaa näkemään ajatukset ajatuksina totuuksien sijaan. Minua helpotti myös ymmärrys siitä, että käsitykset ovat muodostuneet vuorovaikutuksessa toisiin ja olen aikoinani alkanut ajattelemaan itsestäni siten miten minuun on suhtauduttu. Ymmärrys siitä, etteivät ne olekaan totta, vaan samaistumista viallisiin peileihin toisaalta helpotti oloa ja toisaalta nostatti voimakkaita tunteita pintaan.

Vieläkin piru olallani istuu tiukassa ja on usein tyytymätön minuun nostaen esille vain epäonnistumiset ja viat. Onneksi myös lempeämpi enkeli on alkanut löytymään, mutta sen vahvistuminen tarvitsee vielä paljon harjoitusta ja toistoja. Läsnäolon harjoittaminen auttaa tulemaan hetkeen ja saamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin sen sijaan, että toimisi automaatiolla ajatusten ohjailemana. Oman mielensisäisen maailman kohtaaminen ei aina ole helppoa, mutta se kannattaa. Olo on fyysisestikin huomattavasti kevyempi ja helpompi, kun enkelille alkaa tulla enemmän tilaa. Ilman tietoisuutta omista ajatuksista ei niitä ole oikein mahdollista muuttaakaan. Pysähtyessä oman itsen äärelle voi yllättyä siitä millainen kuhina oman pään sisällä oikein käykään ja miten rumasti sitä itselleen puhuukaan. Onneksi ne ovat kuitenkin “vain” ajatuksia.

dsc_0993

Tältä haluan tuntea useammin tulevaisuudessa. Onneksi voin itse vaikuttaa siihen 🙂

“Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen.” -Andy McCoy

Vastaa